Nellinoora on kolmannen vuoden ympäristötekniikan opiskelija Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Hänellä on suuri halu päästä työskentelemään uusiutuvan energian parissa sekä intoa oppia uutta erilaisten työtehtävien kautta. Aikaisempaa työkokemusta hänelle on kertynyt kesätöiden merkeissä sairaalasta sekä paperitehtaalta.
Nordille minut houkutteli mahdollisuus päästä työskentelemään oman alan parissa sekä monipuoliset ja sopivasti haastavat työtehtävät. Myös Nordin hyvähenkinen tiimi ja joustava työskentelytapa houkuttelivat minut mukaan.
Parasta tähän mennessä on ollut työtehtävien monipuolisuus ja joustavuus. Yllätyin positiivisesti myös siitä, kuinka helposti opiskelun ja työnteon yhdistäminen onnistui. Hienoa on ollut huomata, kuinka paljon työpanostani arvostetaan ja kuinka helposti saan tarvittaessa apua työkavereiltani. Nordilla on mahtava työporukka, jonka kanssa on ollut kiva työskennellä alusta asti.
Inspiroiduitko Nellinoorasta? Hae mukaan tästä.
piia.heikkinen@nordi.fi
050 505 3860