Julkaistu
25.11.2025

Uusiutuvan energian hankkeita kehittävä Nordi Oy suunnittelee tuulivoimahanketta Kärsämäen Sydänmaankylän alueelle. Kärsämäen tekninen lautakunta on 20.11.2025 hyväksynyt kaava-aloitteen, jonka alustava hankealue sijaitsee noin 18 kilometrin päässä Kärsämäen keskustasta Iso Lamujärven länsipuolella.
Hankealueen alustava koko on noin 1150 hehtaaria ja hanke koostuisi 9–12 voimalasta. Sähkönsiirron reittejä ja verkkoliityntäpisteitä tarkastellaan hankkeen edetessä.
“Uusiutuvaa sähköntuotantoa tarvitaan lisää teollisuuden sähköistämiseksi ja Suomen energiaomavaraisuuden kasvattamiseksi. Tuulivoima on merkittävä osa energiapalettiamme”, kertoo Nordin toimitusjohtaja Piia Haila.
“Koemme tärkeänä edistää uusiutuvan energian tuotantoa kunnan strategian mukaisesti ja haluamme tarkastella mahdollisimman monipuolisesti uusia investointihankkeita”, sanoo Kärsämäen kunnanjohtaja Juho Jukkola.
Kaavoitusprosessin aikana arvioidaan hankkeen vaikutukset luontoon, maisemaan ja asukkaiden elinympäristöön. Prosessin aikana järjestetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti kuulemisia ja mahdollisuuksia antaa palautetta.
Alustavan aikataulun mukaan ympäristönvaikutusten arvioinnin (YVA) ohjelma ja tuulivoimaosayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetettaisiin nähtäville kesällä 2026. YVA-selostus ja kaavaluonnos puolestaan olisivat nähtävillä keväällä 2027 ja kaavaehdotus loppuvuodesta 2027. Kaavan hyväksymiskäsittelyt voitaisiin pitää loppuvuonna 2027 tai alkukeväästä 2028. Hankkeen kaavasta ja YVA:sta vastaavana konsulttina toimii Sweco.
Lisätietoja:
Piia Haila, toimitusjohtaja, Nordi Oy
+358 50 505 3860, piia.haila@nordi.fi
Juho Jukkola, kunnanjohtaja, Kärsämäen kunta
+358 44 445 6814, juho.jukkola@karsamaki.fi
Nordi Oy
Nordi on osa eurooppalaista energiayhtiö Renewable Power Capitalia (RPC), joka kehittää, rakentaa, omistaa ja hallinnoi eri vaiheissa olevia energiahankkeita. RPC:n portfolio koostuu 6,5 GW edestä eri vaiheissa olevia uusiutuvan energian hankkeita. Suomessa RPC omistaa kolme toiminnassa olevaa tuulivoimapuistoa.
www.nordi.fi